Mitä sosiaalinen kestävyys tarkoittaa ESG-viitekehyksessä?

Sosiaalinen kestävyys ESG-viitekehyksessä tarkoittaa sitä, miten yritys huomioi ihmisten oikeudet ja hyvinvoinnin liiketoiminnassaan, omien työntekijöidensä lisäksi koko arvoketjun, paikallisten yhteisöjen ja kuluttajien näkökulmasta. Kyse ei siis ole pelkästään henkilöstöpolitiikasta, vaan laajemmasta vastuusta kaikista niistä ihmisistä, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa. Alla käymme läpi sosiaalisen kestävyyden keskeiset osa-alueet, mittaamisen tavat ja EU-sääntelyn aikataulun.

Mitä sosiaalinen kestävyys pitää sisällään käytännössä?

Sosiaalinen kestävyys kattaa käytännössä henkilöstön hyvinvoinnin, ihmisoikeudet, monimuotoisuuden ja yhteisöllisen vastuun. ESRS-viitekehyksessä sosiaalinen vastuu jakautuu neljään standardiin: oma henkilöstö (S1), arvoketjun työntekijät (S2), vaikutuspiirin yhteisöt (S3) sekä kuluttajat ja loppukäyttäjät (S4). Jokainen näistä tuo yritykselle konkreettisia raportointivelvoitteita.

Oman henkilöstön osalta sosiaalinen vastuu tarkoittaa esimerkiksi työolojen, terveyden ja turvallisuuden, koulutuksen sekä palkkatasa-arvon seuraamista. Arvoketjun sosiaalinen kestävyys puolestaan ulottuu toimittajiin ja alihankkijoihin: yrityksen on tunnistettava, millaisia työ- ja ihmisoikeusriskejä sen liiketoimintasuhteisiin liittyy. Yhteisöllinen vastuu kattaa vaikutukset paikalliseen työllisyyteen, asukkaiden terveyteen ja turvallisuuteen. Kuluttajanäkökulmassa korostuvat tuoteturvallisuus, tietosuoja ja vastuullinen markkinointi.

Me Jospakilla määrittelemme kestävyystyömme kolmen osa-alueen kautta: ympäristö, ihmiset ja turvallisuus. Sosiaalinen vastuu ei ole meille erillinen raportointi-item, vaan osa sitä, miten haluamme toimia vastuullisena kumppanina koko elintarvikepakkausketjussa.

Mikä on sosiaalisen kestävyyden rooli ESG:n kolmesta osa-alueesta?

ESG:n kolme pilaria ovat ympäristö (E), sosiaalinen vastuu (S) ja hallintotapa (G). Sosiaalinen osa-alue tarkastelee erityisesti sitä, miten yrityksen toiminta vaikuttaa ihmisiin, ei ainoastaan omassa organisaatiossa, vaan myös toimitusketjussa ja laajemmassa yhteiskunnassa. Keskeinen kysymys on: kenen elämään yritys vaikuttaa ja miten?

Sosiaalinen vastuu ei ole ESG:n kolmesta pilarista erillinen saareke. Eri osa-alueet kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin: esimerkiksi ilmastonmuutos on ympäristökysymys, mutta sillä on suoria vaikutuksia ihmisten toimeentuloon ja terveyteen. Vastaavasti hyvä hallintotapa luo edellytykset sille, että sosiaalisen vastuun tavoitteet toteutuvat käytännössä eikä vain paperilla.

EFRAG:n analyysin mukaan oma henkilöstö (S1) on yksi yleisimmin raportoiduista aihepiireistä ensimmäisissä ESRS-kestävyysraporteissa. Tämä kertoo siitä, että sosiaalinen kestävyys on tunnistettu laajalti olennaiseksi, ja sidosryhmät, rahoittajat ja asiakkaat kysyvät siitä yhä useammin ennen kumppanuus- tai hankintapäätöksiä.

Miten sosiaalista kestävyyttä mitataan ja raportoidaan?

Sosiaalista kestävyyttä mitataan ESRS-standardien mukaisilla tiedonantovaatimuksilla, joista keskeisin on S1 (oma henkilöstö). Mittarit kattavat muun muassa henkilöstön vaihtuvuuden, työtapaturmat, sukupuolten välisen palkkaeron, koulutustunnit ja monimuotoisuustilastot. Lähtökohtana on aina kaksoisolennaisuusarviointi, joka määrittää, mitkä aiheet yrityksen on ylipäätään raportoitava.

Kaksoisolennaisuusarviointi tarkastelee kahta suuntaa samanaikaisesti: miten yritys vaikuttaa ihmisiin ja ympäristöön, ja miten kestävyysasiat puolestaan vaikuttavat yrityksen omaan taloudelliseen asemaan. Omnibus I -direktiivin myötä tätä arviointia on yksinkertaistettu niin, että yritykset voivat aloittaa toimialakohtaisista vaikutuksista sen sijaan, että arvioisivat jokaisen aiheen tyhjästä.

Käytännön raportointityössä S1 on useimmille yrityksille suurin yksittäinen työmäärä ilmastoasioiden jälkeen. Arvoketjun sosiaalisten standardien (S2, S3 ja S4) osalta ensimmäisen aallon raportoijilla on joustoa: nämä standardit voidaan jättää pois raporteista tilikausilta ennen vuotta 2027, koska tietojen kerääminen koko toimitusketjusta on tunnistettu erityisen haastavaksi. Euroopan komissio hyväksyi heinäkuussa 2026 tarkistetut ESRS-standardit, jotka ovat aiempaa lyhyempiä ja selkeämpiä.

Mitkä ovat yleisimmät haasteet sosiaalisen kestävyyden toteuttamisessa?

Sosiaalisen kestävyyden suurimmat käytännön haasteet liittyvät arvoketjun läpinäkyvyyteen, datan keräämiseen ja resursseihin. Erityisesti moniportaisen toimitusketjun sosiaalisten vaikutusten jäljittäminen on tunnistettu raskaaksi prosessiksi, johon ei useimmilla yrityksillä ole valmiita järjestelmiä.

Pk-yrityksille haasteita kasautuu monesta suunnasta: asiantuntemusta monimutkaisista standardeista ei aina ole, eri raportointikehykset sekoittuvat keskenään ja luotettavan datan kerääminen koko arvoketjusta vaatii merkittäviä resursseja. Lisäksi kaksoisolennaisuusarviointi on käytännössä osoittautunut yhdeksi vaativimmista vaiheista, erityisesti vaikutuspuolen prosessikustannukset aliarvioidaan usein.

Omnibus I toi kuitenkin myös suojaavan mekanismin: alle tuhannen henkilön yritykset, jotka eivät kuulu CSRD:n soveltamisalaan, voivat kieltäytyä laajemmista tietopyynnöistä kuin mitä vapaaehtoinen VSME-standardi edellyttää. Tämä tarkoittaa, että suuret CSRD-raportoijat eivät voi vaatia toimitusketjultaan rajattomasti tietoja. B2B-elintarvikepakkaussektorilla toimivat yritykset, kuten me Jospakilla, voivat silti saada tietopyyntöjä asiakkailtaan, jotka itse raportoivat CSRD:n mukaisesti. Proaktiivinen valmistautuminen on siksi viisaampaa kuin odottaminen.

Milloin sosiaalinen kestävyys tulee pakolliseksi EU-sääntelyssä?

CSRD-direktiivin mukainen pakollinen sosiaalisen kestävyyden raportointi koskee tällä hetkellä yrityksiä, joilla on yli tuhat työntekijää ja yli 450 miljoonan euron nettoliikevaihto. Omnibus I -direktiivi kavensi soveltamisalaa merkittävästi: arviolta 80 prosenttia yrityksistä jää uusien kynnysarvojen ulkopuolelle.

Ensimmäinen aalto, suurimmat listayhtiöt, raportoi jo vuoden 2024 tiedoista. Toisen aallon yritykset raportoivat ensimmäisen kerran vuoden 2027 tiedoista vuonna 2028. Tarkistetut ESRS-standardit, jotka Euroopan komissio hyväksyi heinäkuussa 2026, soveltuvat pakollisesti tilikaudesta 2027 alkaen, mutta vapaaehtoinen varhainen käyttö on mahdollista jo tilikaudesta 2026.

ESG-raportoinnin rinnalla on syytä huomioida myös EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus (PPWR), jonka vaatimukset soveltuvat 12. elokuuta 2026 alkaen kaikissa EU-maissa. Vaikka PPWR on ensisijaisesti ympäristösääntelyä, se kytkeytyy sosiaalisen kestävyyden arvoketjuvaatimuksiin: vastuullinen materiaalivalinta ja kierrätettävyys ovat osa laajempaa kestävyyskokonaisuutta, jonka sidosryhmät arvioivat yhä tarkemmin. Me Jospakilla olemme varmistaneet, että kuitupohjaiset materiaalimme ja valmistusprosessimme täyttävät jo nyt elokuusta 2026 sovellettavat tiukat vaatimukset.