CiiYou

Kestävät arvot ajavat muutosta ja luovat uusia mahdollisuuksia

CiiYou on nopeasti kasvava kiertotalousyritys, jonka perustamisajatuksena on taistelu ruokahävikkiä vastaan. Yritys on perustettu 2019 ja se toimii Oulussa ja Helsingissä.

Muutamia vuosia sitten yrityksen omistajat alkoivat pohtia toimimista ympäristövastuullisemmin ja kestävämmin. Tästä inspiroituneena, he loivatkin upean konseptin työskennellä yhdessä jälleenmyyjien kanssa käyttäen heidän ruokahävikkiään uusien herkkujen loihtimiseen ravintoloille ja kuluttajille.

Vastuullisuus on ollut tärkeä asia myös pakkausta valittaessa. CiiYou:n tavoite vähentää muovin käyttöä on ollut yksi avaintekijöistä heidän valitessaan Jospak® vuoan pakkausratkaisukseen.

”Kuluttajat ovat yhä ympäristötietoisempia ja meidän tapamme taistella ruokahävikkiä vastaan sekä käyttää kestäviä pakkausratkaisuja on tuottanut oikein positiivista palautetta”, kertoo toimitusjohtaja Sakari Kiviniemi ja jatkaa: ”Myös Jospak® vuoan tekninen soveltuvuus oli iso plussa, mitään muutoksia ei tarvittu ja pakkauskoot toimivat todella hyvin tuotannossamme.”

Kokki Sami Garam, joka kehittää uusia reseptejä ja pyörittää yritystä Helsingin alueella, kertoo, että kuitupohjaisen materiaalin ja ohuen muovikalvon yhdistelmän ansiosta, pakkaus suojaa erilaisia ruokia todella hyvin ja tukevan rakenteensa ansiosta se on kätevämpää käyttää kuin perinteinen muovivuoka.

“Vaikka emme ole käyttäneet omaa painoaineistoamme vielä, olemme huomioineet, että laaja tulostettava pinta mahdollistaa brändäyksen ja antaa tilaa tuotetiedoille.”

Innovatiivinen voi olla monella tapaa. CiiYou ja Jospak ovat valinneet kestävän tavan.

ciiyou.fi